Tiede edistyy yleensä hyvin lyhyin askelin. Tutkijat julkaisevat uuden artikkelin, joka tuo pienen tiedonmurusen lisää tieteen suureen laariin. Mutta joskus tieteessä tehdään uusia löytöjä tai oivalluksia, jotka voivat kerralla avata kokonaan uusia näkymiä tai jopa johtaa aivan uuden tieteenalan syntymiseen.
Heikki Oja esittelee nelisenkymmentä tähtitieteen tutkimuksen tähtihetkeä 1600-luvulta 2010-luvulle: Isaac Newton ymmärtää painovoiman olemuksen, Joseph Fraunhofer näkee Auringon spektrin mustat viivat, Edwin Hubble saa selville, että kierresumut ovat erillisiä galakseja oman Linnunratamme ulkopuolella, LIGO-antenni havaitsee avaruuden värähtelyn gravitaatioaaltoina.
Professori Heikki Oja on tähtitieteilijä ja palkittu tietokirjailija.
Kirjan tähtihetket piirtävät näkyviin useita merkittäviä kehityskaaria yli kolmensadan vuoden varrelta.
- Tutkimustyö muuttuu yksilösuorituksista yhteistyöksi.
- Tähtitieteilijät näkevät yhä syvemmälle avaruuteen. Ensin selviävät aurinkokunnan mittasuhteet, 1800-luvulla saadaan selville tähtien etäisyydet, 1900-luvun alussa ymmärretään Linnunradan rakenne ja galaksien luonne ja 1960-luvulla nähdään lopulta galaksienkin taakse. Universumin tarkka koko, ikä ja kohtalo selviää 2000-luvun alussa.
- Havaintolaitteiden teho on kasvanut vuosisatojen myötä, kunnes nykyään voimme nähdä joitakin voimakkaimpia ilmiöitä jo käytännössä kaikkialta havaittavissa olevasta maailmankaikkeudesta.
- Olemme oppineet, että universumissa kaikki muuttuu ja kehittyy.
- Ehkä tärkein oppi vuosisatojen tukimuksesta on ollut se, että samat luonnonlait ovat voimassa niin maan päällä kuin taivaalla. Fysiikan lait olivat alussa aivan samanlaiset kuin nykyäänkin, eikä alkuräjähdys ole sen mystisempi asia kuin Aurinko (ainakaan sen jälkeen, kun ensimmäisen sekunnin ensimmäinen miljoonasosa oli kulunut – sen aikaisempia tapahtumia ei tiede osaa vieläkään selittää).
