Esko Valtaoja ruotii aikamme ilmiöitä omaan jäljittelemättömään tyyliinsä. Maailmamme koostuu lukemattomista pakahduttavan mielenkiintoisista asioista ja niiden välisistä yllättävistäkin yhteyksistä.
Mitähän nämä tekstit paljastavat minusta? Kaipa ainakin sen että olen jonkin sortin kosminen ADHD, joka tuskin ehtii pohtimaan elokapinalaisia ennen kuin jo innostuu suolistobakteereista ja tekoälyn etiikasta hypätäkseen seuraavaksi mustaan aukkoon – noin vain neljään satunnaiseen, peräkkäiseen kolumniin kurkistaakseni.
”Maailmaan virtaa tauotta jotain uutta, mutta silti siedämme uskomatonta tylsyyttä” surkutteli Henry Thoreau, jo sata vuotta ennen syntymääni. Minulla on uskomattoman huono tylsyyden sietokyky; se on yksi selitys tämänkin kirjan olemassaoloon. Jos nämä kirjoitukset onnistuvat lievittämään myös jonkun muun tylsistymistä, en ole nakutellut niitä ihan turhaan.
Minkään tekstin ei pitäisi olla viimeinen vaan ensimmäinen sana, uusien ajatusten alullepanija lukijassa.
