V.A. Heiskanen nousi fysikaalisen geodesian alalla maailmanmaineeseen jo nuorena tutkijana. Heiskanen kehitti isostaatÂtisÂta teoriaa työskennellessään geodesian professorina Teknillisessä korkeakoulussa ja Geodeettisen laitoksen johtajana.
Heiskasen päätyönä voidaan pitää hänen Ohion valtionyliopiston geodesian professorina toteuttamaansa suurhanketta, ns. Columbuksen geoidia. Tämä gravitaatiomittauksista laskettu maapallon pinnanmuodon malli yhdisti maailman geodeettiset järjestelmät ensimmäistä kertaa yhdeksi globaaliksi kartaksi.
Heiskanen suuntautui aluksi tähtitieteeseen. Hän toimi pitkään Ursan puheenjohtajana ja monet suomalaiset tunsivatkin Heiskasen parhaiten tähtitieteen popularisoijana, hänen laajat Tähtitiede I ja II -kirjansa olivat pitkään tähtiharrastajien perusteoksia.
Professori Juhani Kakkurin laatima elämäkerta yhdestä kansainÂvälisesti vaikuttavimmasta suomalaisesta tieteenÂtekiÂjästä kertoo geodesian kehityksestä ja piirtää elävän henkilökuvan savolaispojan tiestä tiedemaailman huipulle.
Sisältö:
Kiitokset
Taustaksi
Lapsuus- ja nuoruusvuodet
Tähtitiede
Kartoitustyöt Suomessa
Geodeettinen laitos 1918–1928
Teknillisessä korkeakoulussa
Geoidin tutkija
Isostasian tutkija
Amerikan vuodet
Työtä suomalaisuuden hyväksi
Mainetta ja kunniaa
Lähteet
V. A. Heiskasen julkaisut
Hakemisto